AlternaTickers - Cool, free Web tickers

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Sihanoukville

Olimme varanneet hotellin Sihanoukvillestä neljäksi yöksi, mutta heti tiistaina päätimme ottaa vielä yhden lisäyön. Netistä varaamamme hotelli osottautu mainioksi valinnaksi ja viihdyimme tuolla Cambodian Resortissa paremmin kuin hyvin. Hotelli oli avattu 6 kk aikaisemmin ja se oli siis aivan bränikkä. Huone oli tosi viihtyisä ja hyvin varusteltu. Uima-allasalue oli tosi siisti ja siitä pidettiinkin erinomaista huolta. Henkilökunta oli mielettömän ystävällistä ja avuliasta. Kaiken lisäksi hotellissa oli tosi tosi mahtava kuntosali, jossa oli aivan uudet laitteet ja niitä oli paljon. Moni Sihanoukvillessä asuva ulkomaalainen olikin lunastanut itselleen usean kuukauden tai jopa vuoden jäsenyyden. Kyllä meidän sitten kelpasikin tuolla oleskella.
Kuva partsilta

Kuntosali
Tiistaina ajoimme mopolla Otres bachille, joka on reppumatkaajien suosiossa ja moni oli meille sitä suositellut. Otresilta ei kuitenkaan olis löytynyt tollasta parempitasoista majoitusta, jota me loppulomaksi kaivattiin. Totta oli, että rannalla sai olla melko rauhassa, sillä kaikki kerjäläiset ja myyjät parveilivat tuolla Serendipity/Ochheuteal beachillä, jolla meidänkin hotla oli.

Otresin hauskat iglu-majat
Serendipity/Ochheuteal -ranta oli tosi tosi vilkas ja siellä maattiin ku sillit suolassa. Iltasin oli kuitenkin tosi kätevää, että oli niin paljon ravintoloita ihan kävelymatkan päässä.  Iltasin rannalta sai tosi hyvää grilliruokaa erittäin edulliseen hintaan. Ihan hyvän kokoinen grillilautanen maksoi 3 $. Rannalla oli niin paljon noita ravintoloita, että kilpailu oli tosi kovaa, joten oluttakin myytiin 0,50 $:lla tuoppi. Ranta hiljeni kuitenkin yllättävän aikasin, sillä lain mukaan kapakat oli suljettava klo 2:een mennessä.


Rannalla oli vilskettä

Tuolla Serendipity/Ochheuteal -rannalla oli tosiaan tosi paljon noita pieniä lapsia myymässä kaikkea romua ja lapset joutuivat painamaan duunia aivan aamuvarhaisesta ilta 10:een. Lapset olivat niin väsyjä tekemään kuumuudessa töitä, että yksikin poika melkein nukahti mun aurinkotuolin jalkopäähän. Eräs hyväntekeväisyyttä tekevä mies sanoi, että lapsista ei yleisesti pidetä kovinkaan hyvää huolta ja he ovat aika lailla oman onnensa nojassa. Tämäkin mies oli adoptoinut pienen tytön ja sanoi tytön äidin olleen tosi helpottunut kun sai annettua lapsensa pois.

Keskiviikkona ajelimme katsastamaan lisää rantoja. Pohjoisimpana oleva Victory beach oli venäläisten valloittama ranta. Ranta oli ihan hyvä ja erikoisuutena oli Airport disco, jonka sisällä oli ihan oikea lentokone. Victory beachista seuraava ranta oli Hawaii beach, joka oli mielestämme rannoista kehnoin. Independence beachia emme päässeet lainkaan näkemään, sillä ranta kuului valtavalle resortille ja meidän olisi pitänyt ostaa 10 $ maksavat päiväpassit rannalle pääsystä. Aika paljon saa pulittaa yhden hiekkarannan näkemisestä. Sokha beach oli mukavan rauhallinen ranta ja sinne pysähdyimmekin nauttimaan auringosta. Keskiviikkoiltana toteutuivat vihdoin nämä ruokarehvit suomalaisen pariskunnan kanssa. Vietimme oikein lystikkään illan rannalla olevassa grilliruokapaikassa.

Airport disco
Torstaipäivä kului lähinnä Otresilla loikoillessa ja Sihanoukvillen keskustan markkinoilla, joilta ei kyllä löytynyt mitään ostettavaa (jostain feikkilaukustakin pyysivät 40 $). Toi kaupankäynti on kyllä harvinaisen sekavaa hommaa tuolla Kambodzassa, sillä dollareita ja rielejä käytetään aivan sekasin. Automaatit sylkevät ulos dollareita, mutta kun maksat niillä kaupassa, saat vaihtorahat rieleinä ja näin ollen saat väkisinkin kumpaakin valuuttaa.

Tuolla Sihanoukvillessä on tosi paljon länkkärien omistamia baareja ja ruokapaikkoja. Noita ravitsemuslaitoksia saakin lunastettua kelpo hintaan, eli sellanen lähtee omaksi jo 15 000 - 20 000 $:lla. Antti haastattelikin muutamaa nuorta ravintolanpitäjää ja väittivät yrityksen perustamisen olevan melko helppoa tuolla Kambodzassa.

Uusia hotelleja oli rakenteilla tosi paljon
Perjantain piti olla sitten viimeinen päivämme Sihanoukvillessä, sillä olimme varanneet lauantaiaamuksi bussiliput Thaimaan puolelle. Katselimme perjantai-iltana netistä majoitusta Koh Changille ja kauhistuimme kovia hintoja. Olimme Changilla viimeksi low seasonin aikaan ja silloin oli tarjolla halpaa majoitusta, mutta nyt hinnat olivat katossa, kun uusi vuosikin osui juuri kyseiselle ajankohdalle. Kello oli 15 vaille 9 illalla, kun lähdimme juoksemaan bussiliput myyneen putiikin luukulle. Onneksi paikalla oli vielä joku, joka sanoi voivansa vaihtaa liput toiselle päivälle. Tämä myyjä ei sitten ymmärtänytkään riittävän hyvin englantia, joten hän vaihtoi liput sunnuntaille, vaikka olisimme halunneet lähteä vasta maanantaina. Onneksi saimme vielä vaihettua kertaalleen lähtöpäivää lauantaiaamuna. Näin meidän 4 yön visiittimme vaihtuikin sitten viikoksi. Saimme niin hyvät naurut, kun törmäsimme lauantai-iltana tähän hämmästyneeseen suomalaispariskuntaan, joka kuvitteli meidän olevan jo perillä Thaimaassa, sillä olimme törmänneet myös edellisenä iltana ja hyvästelleet. Eiköhän me sitten istuttu alas viettämään lauantai-iltaa porukalla ja taas oli niin mukavaa.

Sihanoukvillestä en saa kovin kummosta juttua aikaseks, sillä me vaan laiskoteltiin ja syötiin hyvin. Mun jokapäiväseks rutiiniksi muodostu vihreiden mangojen metsästys, sillä mä koukutuin tuolla Kambodzassa ihan täysin noihin ihaniin hedelmiin. Vihreät mangot ovat siis niitä happamia versioita ja ne nautitaan dippaamalla mangolohkoja suola-chili -seokseen. Aivan sairaan hyvää!!!

Maanantaina me sitten lopulta lähdettiin viettämään reissun viimeisiä päiviä Thaimaahan.

Kambodzassa satsataan liikenneympyröihin

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kampot, Kep & Rabbit Island

Keskiviikkona (30.3.) hypättiin Kampotiin vievään bussiin ja matkaa tehtiin reilut 4 h. Oltiin onneks katottu valmiiks Long Villa niminen majapaikka, jota suositeltiin edellisessä majapaikassa, sillä Kampotissa kimppuun hyökkäsi taas kunnon lauma tyrkyttäjiä. Long Villa ei ollu mikään erikoinen, mutta halpa se oli ja ihan siisti (10 $). Meille oli mainostettu että sijainti oli hyvä, sillä paikalliset markkinat olivat aivan lähellä ja joelle lyhyt matka. Markkinat olivat siis perinteiset paikalliset markkinat, joten eipä me niillä kertaakaan pistäydytty. Joen läheisyys oli hyvä asia, sillä illalla ei ollut kauhean pitkä matka syömään. Heti ku saimme kamat huoneeseen, lähdimme katsastamaan joen varren ja siellä näyttikin olevan monta kivaa ravintolaa, joissa tulikin sitten iltasin aina istuttua.

Tytöt läheisen koulun pihalla
Kampotiin oli valmistumassa durian-liikenneympyrä
Päiväkävelyn jälkeen menimme lepäilemään huoneeseen ja sillon tein ikävän löydön. Kännykkäkoteloni oli TYHJÄ! Menin salamana majapaikan omistajan luo ja hän suostui soittamaan Phnom Penhin Sweet Home -guest houseen, jos puhelin olisi sattunut jäämään sinne. Eipä ollut puhelinta siellä, joten tajusin joutuneeni varkauden uhriksi bussimatkalla. Sitä näköjään alkaa huolimattomaksi näin loppureissusta, mikä tietenkin on tosi typerää ku ollaan näinkin köyhässä maassa. Minä tosiaan jätin repun hetkeksi vartioimatta ja nopea varas on ehtinyt kännykän napata. Varas oli viisas jättäessään kotelon reppuun, sillä näin varkautta ei välttämättä heti huomaa ja bussimatkalla ei synny mitään kohtausta. Kyllä otti päähän toi juttu, ku oli kuitenkin oma vika. Nyt ollaan sitten kokonaan ilman puhelinta, ku se Antin kännykkä meni rikki jo sillon Malesiassa. Onneks on rannekellossa sentään herätyskello. Iltaruokailu sujui apeissa merkeissä ja kaiken lisäksi ei meinattu päästä takasin guest houselle agressiivisten koirien takia, joita oli liikkeellä uskomattoman paljon. Tuo oli viiminen kerta, ku olimme iltasella liikenteessä ilman mopoa.

Seuraavana aamuna menimme poliisiasemalle tarkoituksenamme tehdä rikosilmoitus varastetusta puhelimesta. Eipä saatu ilmoitusta tehtyä. Ketään ei tuntunut juttu liiemmin kiinnostavan ja tyypit vaan vuorotellen tutkivat lappua, johon olin kirjottanut puhelimen tiedot. Reilun puolen tunnin odottelun jälkeen, paikalle asteli joku immigrationheppu, joka osasi paremmin englantia. Tämä tyyppi sanoi, etteivät suostu raporttia kirjottamaan, koska emme tiedä, minkä kylän kohdalla varkaus tasan tarkkaan tapahtui. Jep Jep! Käskivät mennä selvittämään asiaa Phnom Penhiin, jossa on tämän bussifirman toimisto. Olis varmaanki pitäny vähän heilutella dollareita, että ois alkanu raporttia syntymään. Ihania nuo poliisisedät täällä päin. Lähdimme lepuuttamaan hermojamme rannalle Kepiin, joka sijaitsee reilun 20 km päässä Kampotista.

Kepin rantaa


Patsas aallonmurtajan päällä
Huonosti alkanut päivä loppui siihen, että moposta puhkesi takarengas (oli muuten reissun eka rengas). Onneks renkaan vaihto makso vaan 4 $.
Renkaan vaihto
Kepin rannalla on sen verran kiva viettää päivää, joten menimme sinne myös seuraavana päivänä. Kuumassa Kampotin kaupungissa ei jaksanut viettää päivää. Kepissä oli useita kalaravintoloita. Erityisesti Kep on kuuluisa herkullisista rapuruuistaan, mutta meille ruuat olivat sen verran hintavia, että jäi ravut syömättä. Kepin myyjät perustelivat kalliimpia hintoja sillä, että kaikki myytävä oli tuotava Kampotista asti.




Tämä taitaa olla niitä taloja Ranskan siirtomaa-ajoilta
Mulla jäi Kepin rannalta erityisesti mieleen eräs tapaus, joka tuntui tosi tosi kummalliselta. Rannan kiviaidalla istuskeli kaksi pientä poikaa, jotka alkoivat kovasti osoitella meille vähän matkan päässä makaavaa miestä. Käännyin katsomaan poikien osoittamaan suuntaan ja siellä makasi pyyhkeen päällä tosi lihava valkoinen mies. Nämä lapsoset söivät paraikaa löytämiään ruuantähteitä, joten näky oli varmasti heille erikoinen. En osaa edes selittää miten epätodelliselta toi tilanne tuntui. Oli jotenkin vaikea uskoa, että nämä kaksi näkyä kuuluivat samaan paikkaan. En mä osaa selittää.

Erilaisia koteja Kepissä

Olimme Kampotissa siis yhteensä kolme yötä, jonka jälkeen lähdimme 2 yön retkelle ihanalle Rabbit Islandille (Koh Tonsay). Maksoimme reissusta ihan liikaa (20 $/hlö), sillä reissun myynyt ukko anto jotenkin virheellisesti ymmärtää, että hintaan kuuluu majoitus. Tosta on turha yrittää sitten vängätä, ku myyjä tietenkin väittää maininneensa majoituksen maksavan erikseen. No pääsimme kuitenkin perille ja se oli pääasia (hotellilta pickup, bussi Kepiin, kyyti satamaan ja venematka saarelle). Myyjä oli myös sanonut, että soittaa saarelle etukäteen ja varaa meille bungalowin, sillä välillä kaikki mökit ovat täynnä. Eipä kukaan tiennyt mitään mistään varauksesta, mutta onneksi oli vapaita mökkejä ja saimme 7 $:lla kylppärillisen bungalowin.

Antti menossa meidän mökkiin
Saarella oli aivan mahtavaa ja siellä ei tosiaankaan ollu muuta tekemistä ku laiskottelu. Tai no pystyhän saaren toki kiertämään jalkaisin ympäri, mikä toki tehtiin heti seuraavana aamuna. Köpöttelyyn meni aikaa 1,5 h ja puolessa välissä jäätiin suustamme kiinni tunniksi vastakkakkaiseen suuntaan saarta kiertäneiden poikien kanssa.



Saarta tutkimassa
Aika kului rannalla ollessa ja riippumatossa nuokkuessa. Saarella oli yhteensä 7 bungalowkylää ja näissä jokaisessa sitten oma ravintolansa, joten valinnanvaraa riitti ruokapaikkojen suhteen. Yhden ravintolan yhteydessä oli pieni baaritiski, jossa saaren janoiset ihmiset istuivat iltaisin.

Saaren juottola
Monen ihmetykseksi meitä suomalaisia sattui saarelle jopa 4 ja se on paljon se, sillä saarella yöpyi niin vähän ihmisiä. Nopsasti kului pari päivää laiskotellessa ja mukavien ihmisten kanssa höpötellessä. Sen päätöksen Antti teki, että bungalowit saivat vähäksi aikaa riittää, sillä taas saimme kylppäriin yllätysvieraan, joka tällä kertaa oli harmaa karvainen hämppis. Aiemman aasian reissumme 2 valtavaa mustaa hämppista ja tämän reissun rotta ja harmaa hämppis ovat nähtävästi saaneet Antin mitan täyttymään :)

Poistuimme saarelta maanataina (4.4.) aikomuksenamme matkata Sihanoukvilleen katsomaan vilkasta rantaelämää. Istuimme Kepissä yhden matkatoimiston portailla odottelemassa minibussia majapaikkaamme, kun näimme yllätykseksemme kahdet tutut kasvot. Siinä seisoivat rinkat selässä se suomalainen pariskunta, jonka tapasimme Phu Quocilla ja jonka kanssa meillä jäi rehvit väliin huonon ilman takia. Jälleen kerran oli kaikilla ihmettelemistä, miten kummassa onnistumme olemaan samaan aikaan tuolla pikkuruisessa Kepin kaupungissa. Pariskunta oli myös matkalla Sihanoukvilleen ja meille kävi niin hyvä tuuri, että majatalomme omistaja onnistui järkkäämään meidät samaan minibussiin tuon pariskunnan kanssa, sillä alunperin meillä oli liput illalla lähtevään bussiin. Meillä oli siis tuolle välille oikein hyvää matkaseuraa ja olimme kaiken lisäksi perillä yli 4 tuntia alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin.



Rabbit Island



lauantai 2. huhtikuuta 2011

Phnom Penh

Käväisimme Kambodzassa pari vuotta sitten ja silloin tuli tunne, että haluan tulla maahan uudestaan. Varasimme sunnuntaille matkan Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin, joka kustansi 609 000 VND/hlö = 22 €. Aamulla meitä tuli noutamaan minibussi klo 7 ja siitä meiltä ajettiin hakemaan seuraavan hotellin asukkeja. Näitä toisen hotellin asukkeja ei sitten kuulunutkaan ja kuski lähti kyselemään kyytiläisten perään. Kävi ilmi, että nämä kyytiläiset olivatkin vielä unten mailla. Hetken kuluttua tämä pommiin nukkunut pariskunta laahusti autolle ja kyllä meitä huvitti, sillä olimme nähneet kundin edellisenä iltana hilpeissä juhlatunnelmissa The Dog Barissa. Kundi sai synninpäästön ilmoittaessaan, että he juhlivat edellisenä iltana hänen synttäreitään. Pienistä viivytyksistä huolimatta ehdimme ajoissa lautalle.

Lauttamatka kesti vajaat 2 tuntia ja Ha Tienin satamasta meidät kuljetettiin minibussilla jollekin toimistolle odottelemaan seuraavaa kyytiä. Toimistolla selvisi, että viisumin saisi hankittua heidän avullansa, joten hyvin olis voinu maksaa viisumin dongeillakin, kun oltiin vielä Vietnamin puolella. Vähän siinä mietittiin porukalla kannattaisko viisumit hommata jo tässä vai saisko ne halvemmalla rajalta (nyt pyysivät 25 $ ja rajalta mahdollisesti 20 $). Kaikki päätyivät kuitenkin hankkimaan viisumit toimiston kautta, sillä se tuntui kaikkein kätevimmältä ku oltiin isolla porukalla liikkeessä. Parin tunnin odottelun jälkeen meitä lähdettiin kuljettamaan kohti rajaa. Rajalla piti täytellä kaiken maailman lappusia, kuten esimerkiksi jokin terveyttä koskeva lappunen, josta perittiin 1 $ maksu. Alkupää oli maksanut maksun kiltisti, mutta meitä edellä olevat tyypit sanoivat, ettei heillä ollut enää dollareita jäljellä ja heivät moista turhaa lappusta muutenkaa tartte, joten viranomaiset vain viittasivat meitä viimeistä 4 tyyppiä jatkamaan matkaa :) Noin viiden tunnin bussimatkan jälkeen, pääsimme vihdoin Phnom Penhiin ja kello oli tuolloin jotakuinkin puoli 6. Hyppäsimme heti tuk tukin kyytin, joka pyöritteli meitä hetken aikaa kaupungilla ennen ku löyty sopiva yöpaikka. Otimme huoneen kolmeksi yöksi Sweet Home guest housesta. Tuo Phnom Penh on moderni kaupunki, mutta silti siellä näkyy paljon köyhyyttä ja se kyllä hätkähdyttää. En ole nähnyt missään niin paljon kadulla asuvia ihmisiä. Pimeän tullessa nämä köyhät ihmiset laittavat mattonsa kävelytielle ja asettuvat niille nukkumaan. Tuntuu niin kovin epäreilulta kävellä näiden ihmisten ohi, kun on itse menossa ravintolaan illastamaan. Ei tuohon totu sitten niin millään. Yhtenäkin päivänä oli lapsosia peseytymässä puutarhaletkulla, jolla kasteltiin puiston kasveja ja lapset myöskin joivat tuota vettä janoonsa.

Tyttö pesulla puistossa

Ensimmäinen ilta meni kuljeskellessa kaupungin katuja ja haeskellessa viime kertaista majataloa, joka sekin löytyi pienen etsimisen jälkeen. Kolusimme jo viime kerralla joitakin nähtävyyksiä kuten killing fieldsit ja S-21 vankilamuseon, joten tällä kertaa kiertelimme lähinnä vaan kaupungilla. Maanantaina vierailimme kuninkaallisessa palatsissa ja hopeisessa pagodassa, joihin emme ennättäneet viime reissulla. Sisäänpääsy kyseisille nähtävyyksille oli mielestämme aika kova, eli 6,25 $ pyysivät lipusta. Kuvaaminen oli kiellettyä kummankin nähtävyyden sisätiloissa, joten kaikki kuvat ovat ulkopuolelta. Olisin kovasti halunnut kuvan hopeisessa pagodassa olevasta buddhapatsaasta, sillä patsas oli täyttä kultaa (paino 90 kg) ja se oli koristeltu 2086 timantilla, joista suurin 25 karaattia.

Royal Palace

Silver Pagoda

Tiistaina päätimme mennä vierailemaan lastenkotiin, jossa kävimme myös edellisellä kerralla (N.A.C.A:n orpokoti).  Emme muistaneet lastenkodin osoitetta, mutta toivoimme viime kerralla otettujen valokuvien auttavan paikan löytämisessä (osoite: 15 Street 590, Boeng kok II commune, Toul kork district, Phnom Penh). Majatalomme edessä päivystävä tuk tuk -kuski väitti tietävänsä kyseisen lastenkodin ja hän myös tiesi lastenkodin muuttaneen muutama kuukausi sitten toiseen paikkaan. Epäröin aluksi vähän puhuiko kuski totta, mutta niin varmasti hän väitti tunnistavansa valokuvissa näkyvät kaapistot ja yhden lastenkodin tytöistä. Ei meidän auttanut muu kun luottaa kuskin sanoihin ja hypätä kyytiin (koko reissusta kuski otti 6 $). Suuntasimme aluksi markkinoille ja kuski sanoi pystyvänsä tinkimään hedelmien ja koulutarvikkeiden hinnasta, mutta riisin hinta oli kuulemma tiukka (50 kg = 40 $). Riisi haettiin eri paikasta kun muut viemiset ja tällä reissulla tuli ongelmia, sillä poliisi oli sulkenut tiet. Hetken kummastelimme tilannetta ja sitten meille selvisi, että Timorin presidentti oli tullut vierailulle ja tästä johtuivat nämä liikennejärjestelyt. Hetki meidän piti sitten odotella, että presidentin saattue pääsi etenemään.

Palatsi oli valaistu hienosti presidentin vierailun takia

Veimme lastenkotiin 100 kg riisiä, joka kuulemma riittäisi ainoastaan reiluksi viikoksi (300 kg/kk), sillä riisi on pääasiallinen ravinnonlähde ja lapset syövät sitä 3 kertaa päivässä. Lastenkoti tarvitsee kipeästi lahjoituksia, sillä se pyörii suurilta osin niiden avulla.

Lastenkodin kulut vuodessa

Päästessämme lastenkotiin ilahduimme ihan hirveästi kun näimme tutun naisen kasvot, eli kuski oli todellakin tiennyt oikean paikan. Näyttäessämme paikkaa pyörittävälle naiselle viimekertaiset valokuvat, hän halasi meitä tosi tosi pitkään.

Maailman sydämellisin nainen
Osa lapsista oli myös innoissaan löytäessään itsensä valokuvistamme. Yksikin pojista sanoi, että hän oli vielä pieni kun kuva on otettu ja tottahan se on, sillä kuvissa poika on 12-vuotias ja nyt poika oli jo 14-vuotias nuorimies :)

Vieressäni 14-vuotias nuorimies

Lastenkodissa asustaa tällä hetkellä 31 lasta, mutta vierailumme aikan osa lapsista oli koulussa. Vaikka kaikki lapset eivätkään olleet paikalla, tuntui mahdottomalta antaa kaikille huomiota. Lapset liimautuivat kylkeen kiinni, pitivät kädestä ja hieroivat hartioitani, sillä raukat ovat niin kipeästi huomion tarpeessa. Lapset halusivat, että näytän seinällä olevasta kartasta missä me Antin kanssa asumme ja heistä Suomi oli aivan hurja kaukana. Yksi pojista tiesi minkä näköistä lumi on ja hän tiesi, että siitä voi tehdä palloja, joita voi heitellä. Seuraavaksi leikittiin Jos sul lysti on -leikkiä ja Antti paineli poikien kanssa pelaamaan pihalle jalkapalloa. Aika vierähti tosi nopeasti ja meidän oli aika lähteä, sillä kuski odotti meitä pihassa. Tämä lastenkodin nainen jälleen suukotteli sekä halasi meitä kovasti ja toivoi, että tulisimme joskus vielä käymään. Lapset toivoivat, että tulisimme mielummin jo vuoden päästä eikä kahden, niin ku nyt. Lapset lauloivat meille vielä laulun, jonka aikana aloin tuhertamaan itkua ja lapset sanoivat ettei saa itkeä. Yritin kaikin voimin niellä itkun, kun lapset lähtivät juoksemaan tuk tukimme vieressä ja jotkut pitivät vieläkin käsistämme kiinni. Katsoessani vielä taakse, olivat kaikki lapset juosseet portille vilkuttamaan ja taas nousi pala kurkkuun.

Ryhmäkuva
Olimme kuulleet Phnom Penhiin saapuessamme, että reppureissaajien suosima lakesiden alue (Boeung Kak Lake) oli suljettu. Lakkesidella oli useita guest houseja, ravintoloita ja baareja, joista osa sijaitsi hienolla paikalla järven ääressä. Kuulemma alueen kanssa oli ollut paljon ongelmia ja virkavalta oli päättänyt sulkea alueen (huumeet, varkaudet). Kuski pysäytti meidät entisen lakesiden alueelle ja nyt paikalla oli ainoastaan suuri hiekkakenttä. Jotkut japanilaiset olivat kuulemma ostaneet maan ja paikalle oli suunnitteilla iso resortti.

Lastenkotireissun jälkeen menimme kävelemmän Wat Phnom Pagodan puistoon. Paikka oli viime kerralta tuttu ja menimme katsomaan vieläkö apinat riehuvat puistossa. Näimme tosi hullun jutun! Apina oli ominut itselleen kissanpennun ja raahasi sitä kainalossaan joka paikkaan. Törkeä apina söi kaiken minkä maasta löysi ja pieni kissa moukui vieressä nälkäänsä. Kyllä on apina mennyt nyt vähän sekaisin.

Hömppä apina ja sen kisu
Apina raahaa kissaa (kuva tärähti)
Viime reissulla kävimme siis Phnom Penhin lisäksi tuolla Siam Reapissä, jossa vierailimme upeassa Angkor Watissa. Tällä kertaa halusimme nähdä millaisia ovat pinemmät kaupungit Kambodzassa ja siksi suuntsimmekin seuraavaksi etelään, Kampotin kaupunkiin. Nyt tuli sitten se ahdistus päälle, jota oon jo odottanutkin. Reissua on jäljellä enää vajaat 3 viikkoa!!!

Katuparturi
Tosi pahaa syötävää, älkää maistako