AlternaTickers - Cool, free Web tickers

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Hue

Tässä ajattelin tehdä lyhkäsen päivityksen täältä Huesta. Saavuimme tänne siis eilen puolen päivän aikaan. Huomasimme bussissa, että kaikilla näytti olevan nuo Open-Tour Bus -liput ja niiden hankkiminen olisi tullut paljon halvemmaksi. Me maksoimme tästä yhdestä välistä jo 23 dollaria, kun tuon 5:n kaupungin lipun hinnaksi olis tullut vain 40 dollaria. Emme alunperin hankkineet tuota Open-Tour Bus -lippua, sillä olimme ajatellet käyttää junia, jotka sitten osottautuivatkin tosi kalliiksi. Onneksi virhe oli vielä korjattavissa ja saimme ostettua täältä Huesta nuo liput ja vieläpä juuri niihin paikkoihin, jotka olimme ajatelleetkin käydä. Tuolle neljän eri kaupungin lipulle tuli hintaa 27 dollaria, eli ei paha. Maksettiin siis tosissaan tosi paljon tosta välistä Hanoi-Hue. Paikat busseihin täytyy varata aina yhtä päivää ennen, jotta pääsee matkalle mukaan.

Bussi jätti meidät siis eilen tällasen Google-hotellin eteen ja päätimme jäädä tähän, sillä tosi hyvän huoneen sai 12 dollarilla. Sijainniltaankin hotelli on oikein hyvässä paikassa. Muutaman tunnin siestan jälkeen vuokrasimme eurolla pyörät hotellilta ja ajelimme ympäri kaupunkia. Näimme matkan varrella Notre Damen katedraalin ja jonkin toisen hienon kirkon, jonka nimi ei jäänyt mieleen. Pyöräretkellä ajoimme myös D Pham Ngu Lao nimisen kadun läpi, jonka varrella oli useita turistien vallottamia ravintoloita/kuppiloita ja hostelleja/hotelleja. Toivoimme, että täällä ois jo ilmat lämpimämmät ku kerta tultiin reilut 600 km etelämmäs, mut kylmää se vielä täälläkin on näin maaliskuussa.

Notre Dame
Se toinen kirkko

Päätimme varata lauantaille kaupunkiretken, sillä nähtävyyksien katseleminen omatoimisesti vaikutti melko hankalalta. Vertailimme eri matkamyymälöiden tarjoamia retkiä ja niiden ohjelmat vaikuttivat identtisiltä, mutta hinnoissa oli heittoa. Saimme retken lopulta kuudella dollarilla, kun meidän hotelli olis myyny samaa retkeä hintaan 10 dollaria. Retken hintaan ei sisältynyt sisäänpääsymaksut, joten retkelle tuli hintaa lopulta noin 12 €.

Retkipäivä käynnisty klo 8 aamulla ja aamupäivän ohjelmassa oli kolme entisen hallitsijan hautapaikkaa. Ennen hautoja meidät vietiin pieneen kylään, jossa valmistettiin perinteisiä hattuja ja suitsukkeita. Tästä pakkomyyntipaikasta ei kukaan ollut erityisen innostunut.

Hatuntekijä
Suitsukkeita

Ensimmäinen varsinainen vierailukohde oli Tu Ducin hauta, jota opas kehui kaikkein hienoimmaksi. Meille annettiin 40 min aikaa tutustua paikkaan ja se oli ikävä kyllä liian lyhyt aika ja meiltä jäi pari paikkaa katsomatta, mikä harmitti kovin. Alue oli tosi tosi laaja.

Tu Duc Tomb
Seuraava hauta kuului Minh Mangille ja tämäkin alue oli erittäin laaja, mutta varsinaiseen hautapaikkaan emme päässeet tutustumaan, sillä sinne johtava portti oli suljettu.

Minh Mang Tomb
Oppaan mukaan kolmas hautapaikka oli se, joka kannatti jättää väliin jos ei kaikkialle raaskinut sisäänpääsyä maksaa. Meidän mielestä tämän kolmas hauta, eli Khai Dinhin hauta, oli ehkäpä kaikkein hienoin (toki se oli myös kaikkein uusin ja siten parhaiten säilynyt). Itse olisin jättänyt tuon Minh Mangin käymättä, jos jokin noista olisi pitänyt jättää pois. Tietenkin juuri tuonne Minh Mangiin oli varattu kaikkein pisin vierailuaika, eli siellä sai käppäillä kokonaisen tunnin, vaikka vähempikin olis riittäny.

Khai Dinh Tomb & kattomaalaus
MInä, Antti ja mandariinipatsaat

Haudoilla käynnin jälkeen meidät vietiin takasin kaupunkiin syömään buffetlounasta, joka kuului retken hintaan ja siinä ei kyllä ollut mitään moittimista. Lounaan jälkeen matka jatkui Citadeliin, jossa kuninkaalliset asustelivat vuodesta 1804 aina 1900-luvun puolväliin saakka (Hue toimi pääkaupunkina 1802-1945). Citadel tuhoutu tosi pahasti ku amerikkalaiset pommittivat sitä 1968. Citadel käsittti ihan valtavan kokosen alueen. Tähän mennessä kaikille nähtävyyksille oli peritty 55 000 dongin sisäänpääsymaksu ( 2 €).

Citadelin lipputanko
Kuvia Citadelista

Viides vierailukode oli garden housen, jonne perittiin 10 000 dongin pääsymaksu ( 0,35 €). Meidän bussista vain muutama lähti taloa katsomaan ja suurin osa jäi bussiin odottelemaan.

Garden House

Kuudentena oli vuorossa Thien Mu Pagoda, joka on kuulemma yksi Vietnamin kuuluisimmista rakennelmista. Pagoda on rakennettu vuonna 1601. Thien Mu Pagoda oli kotipagoda Thich Quang Duc nimiselle buddhamunkille, joka poltti itsensä hengiltä vuonna 1963. Tällä teollaan munkki halusi protestoida presidentti Ngo Dinh Diemin politiikkaa vastaan. Ngo Dinh Diemin politiikka sorti buddhalaisia ja Thich Quang Duc halusi täyden uskonnonvapauden. Munkki nousi autosta eräällä Saigonin vilkkaalla tiellä, asettui istumaan lootusasentoon ja sytytti itsensä tuleen. Tämä auto, jolla munkki matkasi Saigoniin, oli näytillä pagodan alueella.
Thien Mu Pagoda
Auto, jonka kyydissä ollut munkki poltti itsensä hengiltä
Retken lopuksi meidät vietiin Dragon-veneellä risteilylle Perfume-joelle. Risteily päättyi kaupungin keskustaan, josta kaikki saivat itse selvitä takaisin hotelliinsa. Joen nimi tulee kuulemma siitä, että syksyisin joen yläjuoksulla orkideojen kukat putoilevat jokeen ja saavat joen tuoksumaan parfyymille. Meille sattu ihan mielettömän hyvä retkipäivä, sillä aamuisen sadekuuron loputtua aurinko paisto koko päivän ja oli tosi lämmin B-)

Dragon Boat
Varasimme huomiselle paikat Hoi Anin bussiin. Odotan Hoi Anin vierailua tosi paljon, sillä nainen joka suositteli meille Melakaa, kehui kovasti myös tuota Hoi Ania. Huomisen etapin ei pitäis olla paha, sillä matkan pitäs kestää arviolta 4-5 h. Oikein rattoisaa lauantai-iltaa kaikille.

2 kommenttia:

  1. Moikkasta muruseni!!!

    Hyvää matkaa kumpaisellekin Hoi Aniin!!Sinne Jarmo silloin 4vuotta sitten olisi halunnut,olimme sitten mun toivomuksesta Nah Trangissa.
    Hoi An on varmaan upea ja Jarmo on vieläkin katkera.........

    Rakkain terveisin Päivi.

    VastaaPoista
  2. Päivi: No me luvataan ottaa tosi paljon kuvia Hoi Anista ja näytellään niitä sit Jarmolle ens kuussa :) Voikaa hyvin ja mukavaa iltaa!

    VastaaPoista