sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Sihanoukville

Olimme varanneet hotellin Sihanoukvillestä neljäksi yöksi, mutta heti tiistaina päätimme ottaa vielä yhden lisäyön. Netistä varaamamme hotelli osottautu mainioksi valinnaksi ja viihdyimme tuolla Cambodian Resortissa paremmin kuin hyvin. Hotelli oli avattu 6 kk aikaisemmin ja se oli siis aivan bränikkä. Huone oli tosi viihtyisä ja hyvin varusteltu. Uima-allasalue oli tosi siisti ja siitä pidettiinkin erinomaista huolta. Henkilökunta oli mielettömän ystävällistä ja avuliasta. Kaiken lisäksi hotellissa oli tosi tosi mahtava kuntosali, jossa oli aivan uudet laitteet ja niitä oli paljon. Moni Sihanoukvillessä asuva ulkomaalainen olikin lunastanut itselleen usean kuukauden tai jopa vuoden jäsenyyden. Kyllä meidän sitten kelpasikin tuolla oleskella.
Kuva partsilta

Kuntosali
Tiistaina ajoimme mopolla Otres bachille, joka on reppumatkaajien suosiossa ja moni oli meille sitä suositellut. Otresilta ei kuitenkaan olis löytynyt tollasta parempitasoista majoitusta, jota me loppulomaksi kaivattiin. Totta oli, että rannalla sai olla melko rauhassa, sillä kaikki kerjäläiset ja myyjät parveilivat tuolla Serendipity/Ochheuteal beachillä, jolla meidänkin hotla oli.

Otresin hauskat iglu-majat
Serendipity/Ochheuteal -ranta oli tosi tosi vilkas ja siellä maattiin ku sillit suolassa. Iltasin oli kuitenkin tosi kätevää, että oli niin paljon ravintoloita ihan kävelymatkan päässä.  Iltasin rannalta sai tosi hyvää grilliruokaa erittäin edulliseen hintaan. Ihan hyvän kokoinen grillilautanen maksoi 3 $. Rannalla oli niin paljon noita ravintoloita, että kilpailu oli tosi kovaa, joten oluttakin myytiin 0,50 $:lla tuoppi. Ranta hiljeni kuitenkin yllättävän aikasin, sillä lain mukaan kapakat oli suljettava klo 2:een mennessä.


Rannalla oli vilskettä

Tuolla Serendipity/Ochheuteal -rannalla oli tosiaan tosi paljon noita pieniä lapsia myymässä kaikkea romua ja lapset joutuivat painamaan duunia aivan aamuvarhaisesta ilta 10:een. Lapset olivat niin väsyjä tekemään kuumuudessa töitä, että yksikin poika melkein nukahti mun aurinkotuolin jalkopäähän. Eräs hyväntekeväisyyttä tekevä mies sanoi, että lapsista ei yleisesti pidetä kovinkaan hyvää huolta ja he ovat aika lailla oman onnensa nojassa. Tämäkin mies oli adoptoinut pienen tytön ja sanoi tytön äidin olleen tosi helpottunut kun sai annettua lapsensa pois.

Keskiviikkona ajelimme katsastamaan lisää rantoja. Pohjoisimpana oleva Victory beach oli venäläisten valloittama ranta. Ranta oli ihan hyvä ja erikoisuutena oli Airport disco, jonka sisällä oli ihan oikea lentokone. Victory beachista seuraava ranta oli Hawaii beach, joka oli mielestämme rannoista kehnoin. Independence beachia emme päässeet lainkaan näkemään, sillä ranta kuului valtavalle resortille ja meidän olisi pitänyt ostaa 10 $ maksavat päiväpassit rannalle pääsystä. Aika paljon saa pulittaa yhden hiekkarannan näkemisestä. Sokha beach oli mukavan rauhallinen ranta ja sinne pysähdyimmekin nauttimaan auringosta. Keskiviikkoiltana toteutuivat vihdoin nämä ruokarehvit suomalaisen pariskunnan kanssa. Vietimme oikein lystikkään illan rannalla olevassa grilliruokapaikassa.

Airport disco
Torstaipäivä kului lähinnä Otresilla loikoillessa ja Sihanoukvillen keskustan markkinoilla, joilta ei kyllä löytynyt mitään ostettavaa (jostain feikkilaukustakin pyysivät 40 $). Toi kaupankäynti on kyllä harvinaisen sekavaa hommaa tuolla Kambodzassa, sillä dollareita ja rielejä käytetään aivan sekasin. Automaatit sylkevät ulos dollareita, mutta kun maksat niillä kaupassa, saat vaihtorahat rieleinä ja näin ollen saat väkisinkin kumpaakin valuuttaa.

Tuolla Sihanoukvillessä on tosi paljon länkkärien omistamia baareja ja ruokapaikkoja. Noita ravitsemuslaitoksia saakin lunastettua kelpo hintaan, eli sellanen lähtee omaksi jo 15 000 - 20 000 $:lla. Antti haastattelikin muutamaa nuorta ravintolanpitäjää ja väittivät yrityksen perustamisen olevan melko helppoa tuolla Kambodzassa.

Uusia hotelleja oli rakenteilla tosi paljon
Perjantain piti olla sitten viimeinen päivämme Sihanoukvillessä, sillä olimme varanneet lauantaiaamuksi bussiliput Thaimaan puolelle. Katselimme perjantai-iltana netistä majoitusta Koh Changille ja kauhistuimme kovia hintoja. Olimme Changilla viimeksi low seasonin aikaan ja silloin oli tarjolla halpaa majoitusta, mutta nyt hinnat olivat katossa, kun uusi vuosikin osui juuri kyseiselle ajankohdalle. Kello oli 15 vaille 9 illalla, kun lähdimme juoksemaan bussiliput myyneen putiikin luukulle. Onneksi paikalla oli vielä joku, joka sanoi voivansa vaihtaa liput toiselle päivälle. Tämä myyjä ei sitten ymmärtänytkään riittävän hyvin englantia, joten hän vaihtoi liput sunnuntaille, vaikka olisimme halunneet lähteä vasta maanantaina. Onneksi saimme vielä vaihettua kertaalleen lähtöpäivää lauantaiaamuna. Näin meidän 4 yön visiittimme vaihtuikin sitten viikoksi. Saimme niin hyvät naurut, kun törmäsimme lauantai-iltana tähän hämmästyneeseen suomalaispariskuntaan, joka kuvitteli meidän olevan jo perillä Thaimaassa, sillä olimme törmänneet myös edellisenä iltana ja hyvästelleet. Eiköhän me sitten istuttu alas viettämään lauantai-iltaa porukalla ja taas oli niin mukavaa.

Sihanoukvillestä en saa kovin kummosta juttua aikaseks, sillä me vaan laiskoteltiin ja syötiin hyvin. Mun jokapäiväseks rutiiniksi muodostu vihreiden mangojen metsästys, sillä mä koukutuin tuolla Kambodzassa ihan täysin noihin ihaniin hedelmiin. Vihreät mangot ovat siis niitä happamia versioita ja ne nautitaan dippaamalla mangolohkoja suola-chili -seokseen. Aivan sairaan hyvää!!!

Maanantaina me sitten lopulta lähdettiin viettämään reissun viimeisiä päiviä Thaimaahan.

Kambodzassa satsataan liikenneympyröihin

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kampot, Kep & Rabbit Island

Keskiviikkona (30.3.) hypättiin Kampotiin vievään bussiin ja matkaa tehtiin reilut 4 h. Oltiin onneks katottu valmiiks Long Villa niminen majapaikka, jota suositeltiin edellisessä majapaikassa, sillä Kampotissa kimppuun hyökkäsi taas kunnon lauma tyrkyttäjiä. Long Villa ei ollu mikään erikoinen, mutta halpa se oli ja ihan siisti (10 $). Meille oli mainostettu että sijainti oli hyvä, sillä paikalliset markkinat olivat aivan lähellä ja joelle lyhyt matka. Markkinat olivat siis perinteiset paikalliset markkinat, joten eipä me niillä kertaakaan pistäydytty. Joen läheisyys oli hyvä asia, sillä illalla ei ollut kauhean pitkä matka syömään. Heti ku saimme kamat huoneeseen, lähdimme katsastamaan joen varren ja siellä näyttikin olevan monta kivaa ravintolaa, joissa tulikin sitten iltasin aina istuttua.

Tytöt läheisen koulun pihalla
Kampotiin oli valmistumassa durian-liikenneympyrä
Päiväkävelyn jälkeen menimme lepäilemään huoneeseen ja sillon tein ikävän löydön. Kännykkäkoteloni oli TYHJÄ! Menin salamana majapaikan omistajan luo ja hän suostui soittamaan Phnom Penhin Sweet Home -guest houseen, jos puhelin olisi sattunut jäämään sinne. Eipä ollut puhelinta siellä, joten tajusin joutuneeni varkauden uhriksi bussimatkalla. Sitä näköjään alkaa huolimattomaksi näin loppureissusta, mikä tietenkin on tosi typerää ku ollaan näinkin köyhässä maassa. Minä tosiaan jätin repun hetkeksi vartioimatta ja nopea varas on ehtinyt kännykän napata. Varas oli viisas jättäessään kotelon reppuun, sillä näin varkautta ei välttämättä heti huomaa ja bussimatkalla ei synny mitään kohtausta. Kyllä otti päähän toi juttu, ku oli kuitenkin oma vika. Nyt ollaan sitten kokonaan ilman puhelinta, ku se Antin kännykkä meni rikki jo sillon Malesiassa. Onneks on rannekellossa sentään herätyskello. Iltaruokailu sujui apeissa merkeissä ja kaiken lisäksi ei meinattu päästä takasin guest houselle agressiivisten koirien takia, joita oli liikkeellä uskomattoman paljon. Tuo oli viiminen kerta, ku olimme iltasella liikenteessä ilman mopoa.

Seuraavana aamuna menimme poliisiasemalle tarkoituksenamme tehdä rikosilmoitus varastetusta puhelimesta. Eipä saatu ilmoitusta tehtyä. Ketään ei tuntunut juttu liiemmin kiinnostavan ja tyypit vaan vuorotellen tutkivat lappua, johon olin kirjottanut puhelimen tiedot. Reilun puolen tunnin odottelun jälkeen, paikalle asteli joku immigrationheppu, joka osasi paremmin englantia. Tämä tyyppi sanoi, etteivät suostu raporttia kirjottamaan, koska emme tiedä, minkä kylän kohdalla varkaus tasan tarkkaan tapahtui. Jep Jep! Käskivät mennä selvittämään asiaa Phnom Penhiin, jossa on tämän bussifirman toimisto. Olis varmaanki pitäny vähän heilutella dollareita, että ois alkanu raporttia syntymään. Ihania nuo poliisisedät täällä päin. Lähdimme lepuuttamaan hermojamme rannalle Kepiin, joka sijaitsee reilun 20 km päässä Kampotista.

Kepin rantaa


Patsas aallonmurtajan päällä
Huonosti alkanut päivä loppui siihen, että moposta puhkesi takarengas (oli muuten reissun eka rengas). Onneks renkaan vaihto makso vaan 4 $.
Renkaan vaihto
Kepin rannalla on sen verran kiva viettää päivää, joten menimme sinne myös seuraavana päivänä. Kuumassa Kampotin kaupungissa ei jaksanut viettää päivää. Kepissä oli useita kalaravintoloita. Erityisesti Kep on kuuluisa herkullisista rapuruuistaan, mutta meille ruuat olivat sen verran hintavia, että jäi ravut syömättä. Kepin myyjät perustelivat kalliimpia hintoja sillä, että kaikki myytävä oli tuotava Kampotista asti.




Tämä taitaa olla niitä taloja Ranskan siirtomaa-ajoilta
Mulla jäi Kepin rannalta erityisesti mieleen eräs tapaus, joka tuntui tosi tosi kummalliselta. Rannan kiviaidalla istuskeli kaksi pientä poikaa, jotka alkoivat kovasti osoitella meille vähän matkan päässä makaavaa miestä. Käännyin katsomaan poikien osoittamaan suuntaan ja siellä makasi pyyhkeen päällä tosi lihava valkoinen mies. Nämä lapsoset söivät paraikaa löytämiään ruuantähteitä, joten näky oli varmasti heille erikoinen. En osaa edes selittää miten epätodelliselta toi tilanne tuntui. Oli jotenkin vaikea uskoa, että nämä kaksi näkyä kuuluivat samaan paikkaan. En mä osaa selittää.

Erilaisia koteja Kepissä

Olimme Kampotissa siis yhteensä kolme yötä, jonka jälkeen lähdimme 2 yön retkelle ihanalle Rabbit Islandille (Koh Tonsay). Maksoimme reissusta ihan liikaa (20 $/hlö), sillä reissun myynyt ukko anto jotenkin virheellisesti ymmärtää, että hintaan kuuluu majoitus. Tosta on turha yrittää sitten vängätä, ku myyjä tietenkin väittää maininneensa majoituksen maksavan erikseen. No pääsimme kuitenkin perille ja se oli pääasia (hotellilta pickup, bussi Kepiin, kyyti satamaan ja venematka saarelle). Myyjä oli myös sanonut, että soittaa saarelle etukäteen ja varaa meille bungalowin, sillä välillä kaikki mökit ovat täynnä. Eipä kukaan tiennyt mitään mistään varauksesta, mutta onneksi oli vapaita mökkejä ja saimme 7 $:lla kylppärillisen bungalowin.

Antti menossa meidän mökkiin
Saarella oli aivan mahtavaa ja siellä ei tosiaankaan ollu muuta tekemistä ku laiskottelu. Tai no pystyhän saaren toki kiertämään jalkaisin ympäri, mikä toki tehtiin heti seuraavana aamuna. Köpöttelyyn meni aikaa 1,5 h ja puolessa välissä jäätiin suustamme kiinni tunniksi vastakkakkaiseen suuntaan saarta kiertäneiden poikien kanssa.



Saarta tutkimassa
Aika kului rannalla ollessa ja riippumatossa nuokkuessa. Saarella oli yhteensä 7 bungalowkylää ja näissä jokaisessa sitten oma ravintolansa, joten valinnanvaraa riitti ruokapaikkojen suhteen. Yhden ravintolan yhteydessä oli pieni baaritiski, jossa saaren janoiset ihmiset istuivat iltaisin.

Saaren juottola
Monen ihmetykseksi meitä suomalaisia sattui saarelle jopa 4 ja se on paljon se, sillä saarella yöpyi niin vähän ihmisiä. Nopsasti kului pari päivää laiskotellessa ja mukavien ihmisten kanssa höpötellessä. Sen päätöksen Antti teki, että bungalowit saivat vähäksi aikaa riittää, sillä taas saimme kylppäriin yllätysvieraan, joka tällä kertaa oli harmaa karvainen hämppis. Aiemman aasian reissumme 2 valtavaa mustaa hämppista ja tämän reissun rotta ja harmaa hämppis ovat nähtävästi saaneet Antin mitan täyttymään :)

Poistuimme saarelta maanataina (4.4.) aikomuksenamme matkata Sihanoukvilleen katsomaan vilkasta rantaelämää. Istuimme Kepissä yhden matkatoimiston portailla odottelemassa minibussia majapaikkaamme, kun näimme yllätykseksemme kahdet tutut kasvot. Siinä seisoivat rinkat selässä se suomalainen pariskunta, jonka tapasimme Phu Quocilla ja jonka kanssa meillä jäi rehvit väliin huonon ilman takia. Jälleen kerran oli kaikilla ihmettelemistä, miten kummassa onnistumme olemaan samaan aikaan tuolla pikkuruisessa Kepin kaupungissa. Pariskunta oli myös matkalla Sihanoukvilleen ja meille kävi niin hyvä tuuri, että majatalomme omistaja onnistui järkkäämään meidät samaan minibussiin tuon pariskunnan kanssa, sillä alunperin meillä oli liput illalla lähtevään bussiin. Meillä oli siis tuolle välille oikein hyvää matkaseuraa ja olimme kaiken lisäksi perillä yli 4 tuntia alkuperäistä suunnitelmaa aiemmin.



Rabbit Island



lauantai 2. huhtikuuta 2011

Phnom Penh

Käväisimme Kambodzassa pari vuotta sitten ja silloin tuli tunne, että haluan tulla maahan uudestaan. Varasimme sunnuntaille matkan Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin, joka kustansi 609 000 VND/hlö = 22 €. Aamulla meitä tuli noutamaan minibussi klo 7 ja siitä meiltä ajettiin hakemaan seuraavan hotellin asukkeja. Näitä toisen hotellin asukkeja ei sitten kuulunutkaan ja kuski lähti kyselemään kyytiläisten perään. Kävi ilmi, että nämä kyytiläiset olivatkin vielä unten mailla. Hetken kuluttua tämä pommiin nukkunut pariskunta laahusti autolle ja kyllä meitä huvitti, sillä olimme nähneet kundin edellisenä iltana hilpeissä juhlatunnelmissa The Dog Barissa. Kundi sai synninpäästön ilmoittaessaan, että he juhlivat edellisenä iltana hänen synttäreitään. Pienistä viivytyksistä huolimatta ehdimme ajoissa lautalle.

Lauttamatka kesti vajaat 2 tuntia ja Ha Tienin satamasta meidät kuljetettiin minibussilla jollekin toimistolle odottelemaan seuraavaa kyytiä. Toimistolla selvisi, että viisumin saisi hankittua heidän avullansa, joten hyvin olis voinu maksaa viisumin dongeillakin, kun oltiin vielä Vietnamin puolella. Vähän siinä mietittiin porukalla kannattaisko viisumit hommata jo tässä vai saisko ne halvemmalla rajalta (nyt pyysivät 25 $ ja rajalta mahdollisesti 20 $). Kaikki päätyivät kuitenkin hankkimaan viisumit toimiston kautta, sillä se tuntui kaikkein kätevimmältä ku oltiin isolla porukalla liikkeessä. Parin tunnin odottelun jälkeen meitä lähdettiin kuljettamaan kohti rajaa. Rajalla piti täytellä kaiken maailman lappusia, kuten esimerkiksi jokin terveyttä koskeva lappunen, josta perittiin 1 $ maksu. Alkupää oli maksanut maksun kiltisti, mutta meitä edellä olevat tyypit sanoivat, ettei heillä ollut enää dollareita jäljellä ja heivät moista turhaa lappusta muutenkaa tartte, joten viranomaiset vain viittasivat meitä viimeistä 4 tyyppiä jatkamaan matkaa :) Noin viiden tunnin bussimatkan jälkeen, pääsimme vihdoin Phnom Penhiin ja kello oli tuolloin jotakuinkin puoli 6. Hyppäsimme heti tuk tukin kyytin, joka pyöritteli meitä hetken aikaa kaupungilla ennen ku löyty sopiva yöpaikka. Otimme huoneen kolmeksi yöksi Sweet Home guest housesta. Tuo Phnom Penh on moderni kaupunki, mutta silti siellä näkyy paljon köyhyyttä ja se kyllä hätkähdyttää. En ole nähnyt missään niin paljon kadulla asuvia ihmisiä. Pimeän tullessa nämä köyhät ihmiset laittavat mattonsa kävelytielle ja asettuvat niille nukkumaan. Tuntuu niin kovin epäreilulta kävellä näiden ihmisten ohi, kun on itse menossa ravintolaan illastamaan. Ei tuohon totu sitten niin millään. Yhtenäkin päivänä oli lapsosia peseytymässä puutarhaletkulla, jolla kasteltiin puiston kasveja ja lapset myöskin joivat tuota vettä janoonsa.

Tyttö pesulla puistossa

Ensimmäinen ilta meni kuljeskellessa kaupungin katuja ja haeskellessa viime kertaista majataloa, joka sekin löytyi pienen etsimisen jälkeen. Kolusimme jo viime kerralla joitakin nähtävyyksiä kuten killing fieldsit ja S-21 vankilamuseon, joten tällä kertaa kiertelimme lähinnä vaan kaupungilla. Maanantaina vierailimme kuninkaallisessa palatsissa ja hopeisessa pagodassa, joihin emme ennättäneet viime reissulla. Sisäänpääsy kyseisille nähtävyyksille oli mielestämme aika kova, eli 6,25 $ pyysivät lipusta. Kuvaaminen oli kiellettyä kummankin nähtävyyden sisätiloissa, joten kaikki kuvat ovat ulkopuolelta. Olisin kovasti halunnut kuvan hopeisessa pagodassa olevasta buddhapatsaasta, sillä patsas oli täyttä kultaa (paino 90 kg) ja se oli koristeltu 2086 timantilla, joista suurin 25 karaattia.

Royal Palace

Silver Pagoda

Tiistaina päätimme mennä vierailemaan lastenkotiin, jossa kävimme myös edellisellä kerralla (N.A.C.A:n orpokoti).  Emme muistaneet lastenkodin osoitetta, mutta toivoimme viime kerralla otettujen valokuvien auttavan paikan löytämisessä (osoite: 15 Street 590, Boeng kok II commune, Toul kork district, Phnom Penh). Majatalomme edessä päivystävä tuk tuk -kuski väitti tietävänsä kyseisen lastenkodin ja hän myös tiesi lastenkodin muuttaneen muutama kuukausi sitten toiseen paikkaan. Epäröin aluksi vähän puhuiko kuski totta, mutta niin varmasti hän väitti tunnistavansa valokuvissa näkyvät kaapistot ja yhden lastenkodin tytöistä. Ei meidän auttanut muu kun luottaa kuskin sanoihin ja hypätä kyytiin (koko reissusta kuski otti 6 $). Suuntasimme aluksi markkinoille ja kuski sanoi pystyvänsä tinkimään hedelmien ja koulutarvikkeiden hinnasta, mutta riisin hinta oli kuulemma tiukka (50 kg = 40 $). Riisi haettiin eri paikasta kun muut viemiset ja tällä reissulla tuli ongelmia, sillä poliisi oli sulkenut tiet. Hetken kummastelimme tilannetta ja sitten meille selvisi, että Timorin presidentti oli tullut vierailulle ja tästä johtuivat nämä liikennejärjestelyt. Hetki meidän piti sitten odotella, että presidentin saattue pääsi etenemään.

Palatsi oli valaistu hienosti presidentin vierailun takia

Veimme lastenkotiin 100 kg riisiä, joka kuulemma riittäisi ainoastaan reiluksi viikoksi (300 kg/kk), sillä riisi on pääasiallinen ravinnonlähde ja lapset syövät sitä 3 kertaa päivässä. Lastenkoti tarvitsee kipeästi lahjoituksia, sillä se pyörii suurilta osin niiden avulla.

Lastenkodin kulut vuodessa

Päästessämme lastenkotiin ilahduimme ihan hirveästi kun näimme tutun naisen kasvot, eli kuski oli todellakin tiennyt oikean paikan. Näyttäessämme paikkaa pyörittävälle naiselle viimekertaiset valokuvat, hän halasi meitä tosi tosi pitkään.

Maailman sydämellisin nainen
Osa lapsista oli myös innoissaan löytäessään itsensä valokuvistamme. Yksikin pojista sanoi, että hän oli vielä pieni kun kuva on otettu ja tottahan se on, sillä kuvissa poika on 12-vuotias ja nyt poika oli jo 14-vuotias nuorimies :)

Vieressäni 14-vuotias nuorimies

Lastenkodissa asustaa tällä hetkellä 31 lasta, mutta vierailumme aikan osa lapsista oli koulussa. Vaikka kaikki lapset eivätkään olleet paikalla, tuntui mahdottomalta antaa kaikille huomiota. Lapset liimautuivat kylkeen kiinni, pitivät kädestä ja hieroivat hartioitani, sillä raukat ovat niin kipeästi huomion tarpeessa. Lapset halusivat, että näytän seinällä olevasta kartasta missä me Antin kanssa asumme ja heistä Suomi oli aivan hurja kaukana. Yksi pojista tiesi minkä näköistä lumi on ja hän tiesi, että siitä voi tehdä palloja, joita voi heitellä. Seuraavaksi leikittiin Jos sul lysti on -leikkiä ja Antti paineli poikien kanssa pelaamaan pihalle jalkapalloa. Aika vierähti tosi nopeasti ja meidän oli aika lähteä, sillä kuski odotti meitä pihassa. Tämä lastenkodin nainen jälleen suukotteli sekä halasi meitä kovasti ja toivoi, että tulisimme joskus vielä käymään. Lapset toivoivat, että tulisimme mielummin jo vuoden päästä eikä kahden, niin ku nyt. Lapset lauloivat meille vielä laulun, jonka aikana aloin tuhertamaan itkua ja lapset sanoivat ettei saa itkeä. Yritin kaikin voimin niellä itkun, kun lapset lähtivät juoksemaan tuk tukimme vieressä ja jotkut pitivät vieläkin käsistämme kiinni. Katsoessani vielä taakse, olivat kaikki lapset juosseet portille vilkuttamaan ja taas nousi pala kurkkuun.

Ryhmäkuva
Olimme kuulleet Phnom Penhiin saapuessamme, että reppureissaajien suosima lakesiden alue (Boeung Kak Lake) oli suljettu. Lakkesidella oli useita guest houseja, ravintoloita ja baareja, joista osa sijaitsi hienolla paikalla järven ääressä. Kuulemma alueen kanssa oli ollut paljon ongelmia ja virkavalta oli päättänyt sulkea alueen (huumeet, varkaudet). Kuski pysäytti meidät entisen lakesiden alueelle ja nyt paikalla oli ainoastaan suuri hiekkakenttä. Jotkut japanilaiset olivat kuulemma ostaneet maan ja paikalle oli suunnitteilla iso resortti.

Lastenkotireissun jälkeen menimme kävelemmän Wat Phnom Pagodan puistoon. Paikka oli viime kerralta tuttu ja menimme katsomaan vieläkö apinat riehuvat puistossa. Näimme tosi hullun jutun! Apina oli ominut itselleen kissanpennun ja raahasi sitä kainalossaan joka paikkaan. Törkeä apina söi kaiken minkä maasta löysi ja pieni kissa moukui vieressä nälkäänsä. Kyllä on apina mennyt nyt vähän sekaisin.

Hömppä apina ja sen kisu
Apina raahaa kissaa (kuva tärähti)
Viime reissulla kävimme siis Phnom Penhin lisäksi tuolla Siam Reapissä, jossa vierailimme upeassa Angkor Watissa. Tällä kertaa halusimme nähdä millaisia ovat pinemmät kaupungit Kambodzassa ja siksi suuntsimmekin seuraavaksi etelään, Kampotin kaupunkiin. Nyt tuli sitten se ahdistus päälle, jota oon jo odottanutkin. Reissua on jäljellä enää vajaat 3 viikkoa!!!

Katuparturi
Tosi pahaa syötävää, älkää maistako

torstai 31. maaliskuuta 2011

Phu Quoc

Maanantaina oli aika karistaa kaupungin pölyt ja siirtyä rantalomalle Phu Quocin saarelle. Bussimatka kesti nelisen tuntia Rach Gian kaupunkiin, josta lähtivät lautat saarelle. Bussin saapuessa Rach Gian asemalle, alko innokkaiden mopotaksikuskien osoittelu ku näkivät valkonaamoja bussin kyydissä.  Bussin ulkopuolella meidät piiritti hirveä lauma näitä kuskeja, mutta päätimme suunnistaa omin avuin satamaan bussissa tapaamamme suomalaisen pariskunnan kanssa. Muutaman kerran jouduimme kysymään tietä kunnes lopulta erästä elintarvikekojua pitävä ukkeli piirsi meille hienon kartan, jonka avulla satama löytyi. Lauttamatka Phu Quocille kesti 2,5 h (koko reissun hinnaksi tuli bussimatka 75 000 VND + lauttamatka 295 000  VND = 370 000 VND = 13 €).

Tapamme mukaan jäimme taas arpomaan satamassa, millä hinnalla raaskisimme ajella hotellille. Kieltäydymme erään kuskin tarjouksesta ja tästä loukkaantuneena kuski teki meille melkoiset temput. Eräs toinen kuski olis heittänyt meidät 40 000 dongilla/nuppi, mutta loukkaantunut kuski juoksi paikalle ja kielsi viemästä meitä tuolla hinnalla. Halvempaa hintaa tarjonnut kuski ajoi minibussinsa vähän matkan päähän ja lähdimme kävelemään perässä Eiköhän loukkaantunut kuski huomannut tämän yrityksen ja juossut ajamaan minibussin tiehensä. Tämä aivan ihana tyyppi levitti sanaa myös muille kuskeille, eikä kukaan saanut viedä meitä halvemmalla. Siinä sitten hetken vihaisina seistessämme, päädyimme mopotaksikyytiin, joka kustansi juuri tuon 40 000 VND (1,40 €). Matka ei ollu kovin mukava, sillä kyydissä oli rinkka ja tiet olivat suurimmalta osin päällystämättömiä ja vähän huonossa kunnossa. Perille kuitenkin päästiin ja hotelli näytti oikeen lupaavalta! Huone oli tosi siisti ja aamupala ihan kelpo

Pari ensimmäistä päivää vietettiin laiskotellessa, sillä olihan meillä ihan yksityinen rantakin käytössä :)

Meidän ranta
Meidän hotellin vieressä oli iltamarkkinat, joilla käytiin useana iltana syömässä, sillä sieltä sai hyviä grillivartaita ja ihania tuoreita mereneläviä. Keskiviikkona vuokrattiin ekaa kertaa mopedi ja sitä lähdettiin vuokraamaan ihan tuon long beachin  toisesta päästä, sillä siellä oli ystävällinen nainen, joka vuokrasi mopoja reilulla hinnalla. Kaikki muut pyysivät moposta vähintään 150 000 dongia, mutta tämä Happy Days nimistä ravintolaa pitävä nainen antoi mopon vuokralle 80 000 dongilla. Happy Daysin nainen oli niin reilu, että vuokrasimme mopon häneltä 2 kertaa, pesetimme pyykit ja otimme häneltä veneretkenkin.

Johan on markkinat

Keskiviikon moporetkellä ajelimme saaren eteläpäähän ja tällä reissulla ei vastaan tullut mitään kummempaa. Palatessamme kaupunkiin, yritimme kovasti löytää paikkaa, jossa meille vaihdettaisiin vähäsen dollareita Kambodzan viisumia varten, mutta yksikään pankki ei tähän suostunut.  Viimeisessä pankissa osattiin sitten kertoa, että kuun alussa oli kielletty dollareiden myynti ja saivat vain ostaa niitä. Jostain lehdestä luinkin jälkeenpäin, että menossa oli valuutan vietnamisointi. Tuona keskiviikkona oli aivan karsea ilma, ukkosti ja vettä tuli kaatamalla niin että kadut lainehtivat. Meillä oli sovittuna illallistärskyt tuon tapaamamme suomalaispariskunnan kanssa, mutta  harmiksemme jouduimme jättämään ruokailun väliin rajun ilma takia. Kun minä olin jo illalla tutimassa, oli Antti lähtenyt vielä käppäilemään ja jonkun ison hotellin respasta oli suostuttu  vaihtamaan Antille 100 dollarin seteli. Sen verran kova oli sade ollut vielä myöhään illallakin, että jalkasin liikkeellä ollutta Anttia säälinyt respan ukko oli heittänyt Antin päähän riisinviljelijän hatun sateelta suojaamaan.

Torstaina meillä oli veneretkipäivä ja retki oli kyllä oikein onnistunut. Ensiksi meidät vietiin helmifarmille, jossa saimme nähdä, miten helmi otetaan pois simpukan sisältä. Oli kyllä mielenkiintoista seurata tuota toimenpidettä.  Veneretkellä meillä oli mahdollisuus snorklata kolmessa eri kohteessa ja täytyy kyllä sanoa, että kaikki kohteet olivat älyttömän hyviä ja näimme paljon kaloja. Retkellä oli mahdollisuus myös onkia. Onkena toimi muovinen kela, jonka ympärille siima oli pyöritetty. Pettynyt Antti ei saanut ainuttakaan kalaa, kun taas mulla söi jatkuvasti ja sainki nostettua ylös 7 fisua. Ei me iskä näköjään turhaan käyty siellä Strömsössä :D  Veneen henkilökunta grillasi meille onkimamme kalat ja kaikki retkeläiset totesivat, että näin tuoretta kalaa ei kukaan ollut vielä koskaan saanut. Retken ruuat olivat tosi hyvät ja erikoisin tarjoiltu ruoka oli ihanasti marinoitu merisiilin liha.

Merisiili on hyvää
Retken aikataulu vähän venähti, koska veneeseemme tuli jokin vika ja meitä jouduttiin myös jonkin matkaa hinaamaan. Olimme varmoja, että meitä ei enää vietäisi retken viimeiseen kohteeseen eli Bai Saon rannalle, sillä retken olisi jo kuulunut päättyä. Tunnolliset retkenvetäjät kuitenkin veivät meidät retkiohjelman mukaisesti pelailemaan puoleksi tunniksi rantapelejä Bai saolle. Se kyllä täytyy sanoa, että Vietnamissa on osattu erinomaisesti tuo retkien järjestäminen ja ollaan oltu joka retkeen oikein tyytyväisiä.

Näin meitä hinataan

Tapasimme retkellä suomalaiset pojat ja sovimme näiden Jussin ja Villen kanssa tapaavamme iltamarkkinoilla. Meillä oli sen verran hauskaa hot potin äärellä, että vietimme porukalla useammankin illan. Pelailimme poikien bungalowin terassilla yatzya, kävimme The Dog Barissa, jossa pelit jatkuivat dartsin parissa ja pyörähdimme myös paikallisessa yökerhossa, jossa paikalliset jorasivat innoissaan  ja musiikki pauhasi niin, että keskusteleminen oli mahdotonta.

Viihdyimme saarella sen verran mainiosti, että halusimme jäädä vielä viikonlopuksi. Nykyinen hotellimme Huong Bien oli kuitenkin viikonloppuna täyteen buukattu, joten jouduimme muuttamaan perjantaina toiseen hotelliin (Hiep Thanh). Tämä hotelli oli saaren vilkkaimmalla rannalla eli long beachilla, mutta olipahan ainakin ravintoloita lähellä. Perjantaina pidimme jälleen mopopäivän ja ajelimme tällä kertaa pohjoseen päin. Kävimme ihan saaren pohjoispäädyssä ja pysähdyimme sinne limulle. Paluumatkalla jäimme hetkeksi istuskeleman autiolle rannalla. Phu Quocilla mahtavaa on juuri se, että siellä voi löytää rannan, jossa saa olla aivan keskenänsä.
Rauhallinen ranta
Tässä lounastettiin
Moporetkillämme näimme, että joka puolelle saarta rakennettiin uusia leveämpiä teitä. Kuulimme, että muutaman vuoden päästä saarelle avattaisiin kansainvälinen lentokenttä, mikä selitti nämä valtavat tieprojektit. Happy Daysin nainen sanoikin, että lentokentän avaaminen oli meidän turistien kannalta tosi huono asia, mutta hänen bisneksensä kannalta hyvä asia.  Ennen mopon palauttamista Antti patisti mut vielä ajamaan helmifarmille, sillä Antti tiesi mun jääneen himoitsemaan yhtiä helmikorviksia. Aika reilu tyyppi  Toi Antti kyllä on :)

Simpukka avataan
Sieltä se helmi paljastuu

Lauantai oli viimeinen päivämme saarella ja vietimme sen täysin rannalla lötkötellessä. Näin se sitten vierähti nopeasti kuukausi Vietnamissa ja sunnuntaina meni viisumikin jo umpeen, joten oli poistuttava muille maille.


Lasi kulkee turvallisesti
Pakollinen auringonlaskukuva

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Can Tho

Lauantaiaamuna 19.3. matka jatkui Saigonista Can Thohon, joka kuuluu Mekong Deltan alueeseen (matka kesti kaikkien kiemuroineen n. 5 ja puol h, lipun hinta 7 $/hlö). Ensiksi meidät vietiin taksilla pieneen terminaaliin, josta minibussi kuljetti meidät varsinaiseen bussiterminaaliin ja sieltä sitten lähti itse Can Thon bussi. Eli melkoista ajokin vaihtoa oli tuo reissu. Bussi jätti meidät Can Thon bussiterminaaliin, jossa riivaajat hyökkäsivät heti kimppuumme tarjoten ylihintaisia kyytejään kaupungin keskustaan. Onneksi pienen etsinnän jälkeen löytyi taksikuski, joka suostui heittämään meidät 60 000 dongilla (reilu 2 €).

Taksin ikkunasta ulos katsoessani näytti siltä, että taas on tultu johonkin suureen mopoja vilisevään kaupunkiin. Joen lähelle päästessämme mieleni kuitenkin muuttui ja paikka näytti ihan hyvälle. Löysimme aivan siitä joen varresta hotellin (Tay Ho Hotel), josta saimme ihan kelpo huoneen kahdeksi yöksi hintaan 500 000 VND (vähän päälle 17 €). Heitimme kamat huoneeseen ja menimme joen varressa olevaan puistoon. Ostimme pussillisen jackfruitia ja kävimme istumaan puiston penkille nauttimaan auringosta ja tuoreesta hedelmästä. Tämä ihanalta kuulostava hetki ei sitten sujunutkaan ihan niin ku piti. Hetken aikaa istuttuamme saimme niskaamme kunnolla vettä ja ponkasimme pelästyneinä pystyyn. Puutarhuri oli tullut kastelemaan puskia isolla letkullaan ja ei sitten näköjään huomannut yhden pensaan takana istuvia turisteja. Kaiken lisäksi mun kurkku alko tuntua vähän turvonneelta ja kieltä kirveli, joten olin nähtävästi sitten tuolle jackfruitille allerginen ja loput hedelmät päätyivät lapsukaisille.

Hetki ennen kastumista
Illalla joen varsi heräsi todenteolla eloon ja kaduille nousi markkinakojuja, joissa oli myytävänä kaikkea mahdollista grillatuista banaaneista vaatteisiin. Ravintolat raahasivat ihan joen varteen pöytiä ja tuoleja, jotka täyttyivät nopeasti auringon laskiessa.

Kojuja
Can Thossa meitä kiinnosti erityisesti nuo kuuluisat Mekong-joen kelluvat markkinat ja halusimme markkinoille seuraavanan päivänä, joka oli sunnuntai. Suurin osa matkatoimistoista oli näköjään lauantaisin kiinni ja auki oleva tarjosi kalliita retkiä, jotka kaiken lisäksi tehtäisiin isoissa ryhmissä. Meidän hotellin edessä parveili omia retkiään kaupitteleva nainen, mutta jotenkin en luottanut moiseen katukauppiaaseen. Pysähdyimme kuitenkin kuuntelemaan naisen myyntipuhetta ja lukemaan pienestä vihosta turistien kirjoittamia kokemuksia naisen retkistä. Siinä sitten neuvottelimme Antin kanssa mitä pitäisi tehdä ja puhuessamme keskenämme naisen ilme kirkastui, sillä hän tajusi meidän puhuvan suomea. Nainen nappasi kännykän käteensä ja soitti jonnekin. Kun puheluun vastattiin retkimyyjä sanoi puhelimeen, että täällä olisi Riitta kaksi suomalaista, jotka haluaisivat Mekong-joen retkelle. Puhelimessa oli tosiaan Riitta, joka oli asunut Can Thossa jo kuuden vuoden ajan ja tämä retkiä kaupitteleva Ms Ha oli koko tuon ajan toiminut hänen luottohenkilönään. Riitta ylisti Ms Han järjestämiä retkiä maasta taivaaseen ja kehui naista erittäin luotettavaksi, mikä Riitan mukaan oli tosiaankin katoava luonnovara tässä maassa. Päätimme ottaa Ms Hon retken seuraavaksi päiväksi.

Palatessamme illalla kaupungilta, minä jäin ihmettelemään liekkikuppaajan työskentelyä ja Antti paineli edeltä hotellille. En tietenkään voinut vastustaa kiusausta kokeilla moista hoitoa ja pian makasinkin jo matolla kupattavana. Kuppaus ei tuntunut ollenkaan niin pahalta ku ajattelin ja kaiken lisäksi tämä kuppaaja osasi myös hieroa mielettömän hyvin. Kun hotlan naiset näkivät jäljet selässäni, he sanoivat minun olevan tosi vahva nainen kun kestän kuppaamisen ja kannan valtavaa rinkkaa selässäni. Naisia nauratti kovasti ku Antti sanoi, että hänen mielestään mä olen vaan ihan kahjo ku teen vapaaehtoisesti tollaista :) Sain paikallisilta yllättävän paljon huomiota kupatun selän takia ja he sanoivat minun näyttävän nyt ihan vietnamilaiselta.

Kuppaaja työssään
Kuppanen selkä

Kupattu selkä
Sunnuntaina oli sitten tuo kovasti odotettu markkinapäivä. Retki käynnistyi klo 5.30, joten oli vielä ihan pilkko pimeää ku läksimme ulos. Tuohon aikaan koko kaupunki oli jo hereillä ja kaikki urheilivat joen varren puistoissa. Saimme oppaakseemme tosi ystävällisen naisen ja hänen mielettömän suloisen 10-vuotiaan tyttärensä. Saimme siis yksityisen retken pienellä puisella veneellä, aivan niin kuin Ms Ho oli luvannutkin. Katselin silmät pyöreenä niitä kaikkia toimituksia, joita tuon joen varrella suoritetaan. Ensimmäisellä laiturilla joku pesi hampaitaan, toisella laiturilla oli menossa hiustenpesu ja kolmannella pestiin pyykkiä. Kaikki tuo tapahtuu tässä yhdessä ja samassa joessa, jossa mekin juuri pöristelimme pitkähäntäveneellä!

Meidät vietiin ensiksi isommille markkinoille, jotka olivat kaikkein tunnetuimmat markkinat. Myytävänä oli pääasiassa hedelmiä ja vihanneksia. Veneen tarjonta ilmoitettiin siten, että kaikki myytävät tuotteet oli esiteltynä kepin nokassa.

Kepin nokassa myytävät tuotteet

Kauppa kävi hyvin ja tuotteita lastattiin vauhdilla veneestä toiseen. Hetken menoa ihmeteltyämme viereemme ajoi erilaisia juomia myyvä vene, josta sai esimerkiksi aamusumpit ja limpparia. Kysyimme halusiko oppaana oleva tyttö jotain juomista ja hän ilmoitti haluavasa samaa kuin Antti eli cokista. Tytön äitiä nauratti kun tyttö halusi olla samanlainen ku Antti. Toisesta veneestä saimme ostettua herkulliset sämpylät ja siinä sitten nautimme aamupalaa markkinahulinan keskellä.

Juomavene tulossa kohti
Tästä sämpylöitä

Seuraavaksi meidät vietiin pienemmille markkinoille, joissa tarjonta oli lähetulkoon sama kuin edellisilläkin, mutta näiden sanottiin olevan jostain syystä enemmän paikallisten markkinat.

Toisilla markkinoilla

Markkinoiden jälkeen opas ajelutti meitä tosi kauniilla Mekong-joen suistoalueella. Se oli tosi kurja huomata, että kaikki roska päätyy tonne jokeen. Kuski joutui jatkuvasti poistamaan potkuriin tarttuneita muovipusseja ym. roskaa, joten luulis ihmisten jo lopettavan roskien heittämisen jokeen.

Veneilyä suistossa

Suistoajelun jälkeen oli vuorossa kävelyä yhdessä suiston kylistä. Pieni tyttö lähti meitä opastamaan tuolle kävelylle ja äiti jatkoi eteenpäin veneellä. Tyttö vei meidät ensiksi katsomaan riisipaperin valmistusta. Kun olimme lopettaneet vierailun ja kävelleet jo pois päin vähän matkaa, tuli tytön kaasvoille pelästynyt ilme ja hän lähti juoksemaan takaisin riisipaperipajalle. Tuo pieni oppaamme oli unohtanut maksaa pajan työntekijöille vierailustamme.
Riisipaperin valmistusta

Tämä meidän ylisuloinen oppaamme oli aivan mahtava! Tyttö halusi näyttää meille erilaisia eläimiä sioista ankkoihin ja esitteli erilaisia kukkia ja kasveja.

Erikoinen ötökkä lehdellä
Toivoin koko sydämestäni, että tyttö oli oppaanamme vain, koska oli sunnuntai ja silloin ei ollut koulua, mutta enpä tiedä... Tytön äiti jo huhuili meitä veneelle jossain vaiheessa, mutta tyttö pyysi että saisimme jatkaa jalkaisin vielä jonkun matkaa.

Tyttöä nauratti ihan kauheesti ku Antti kanto hedelmiä näin
Söimme kylässä olevassa ravintolassa lounaan ja tyttö halusi taas juoda seuranamme limpparia. Eipä ollu tytön tylleröinen tottunut limunjuoja, sillä koko kotimatkan raukkaa röyhtäytytti.

Tyttö koristeli mut kukkasilla ja minä opastin miten heinää voi käyttää pillinä
Paluumatkalla saimme mitä hienoimpia taideteoksia ja koruja, joita oppaamme taiteili palmunlehdistä ja joilla tyttö sitten koristeli meidät. Tyttö osotti mun kättä ja omaansa, koska hänestä oli ilmeisesti hienoa, että meidän ihomme olivat saman väriset. Tällä paluumatkalla meille tarjoiltiin myös kaikenlaisia hedelmiä, joten äiti ja tytär pitivät meistä kyllä erinomaista huolta. Retken päätyttyä tyttö moiskautti isot pusut meidän molempien poskille ja kyllä siinä sydän aivan suli. Aivan mahtava oli tämä Mekong-joen retki.

Retken jälkeen kävimme kiertelemässä muutamat nettikahvilat ja hotellit, koska meidän piti tulostaa seuraavan kohteemme hotellivoucheri. Nettikahviloissa ei ollu tulostimia ja hotellit eivät taas suostuneet tulostamaan, joten homma alko tuntumaan jo hiukka epätoivoselta, mut onneks löyty yhden hotellin respasta ystävällinen ukko, joka suostu lainaamaan tulostintaan. Siinä tulostellessamme paprua, tuli respaan itävaltalainen pariskunta, joka alko kovasti juttelemaan. Pariskunnan nainen ehdotti, että mentäisiin jatkamaan höpöttelyä jonnekin raflaan, koska olivat juuri saapuneet kaupunkiin ja tosi nälkäisiä. Siinä sitten hurahti koko ilta grillatessa paikallisittain kaikenlaisia herkkuja pöytägrillissä. Hirvittelimme pariskunnan tilamaa ruuan määrää, sillä pöytä notkui ruokaa krokotiilin lihasta simpukoihin ja ei ollu ihan meidän budjettimme mukainen illallinen tuo. Pariskunta kuitenkin vaati ehdottomasti, että me nuoret maksaisimme ainoastaan juomat ja he hoitaisivat ruuat. Nololtahan se tuntui syödä toisten piikkiin noin tajuton illallinen, mutta pariskunta kieltäytyi ehdottomasti ottamasta meiltä enempää rahaa. Ilta oli tosi mahtava ja meillä oli älyttömän hauskaa. Matkassa on ollut huippua juuri se, että tapaa mahtavia ihmisiä ja koskaan ei tiedä kenen seurasta sitä itsensä seuraavan kerran löytää illastamasta.

Ho Chi Minhan se siellä taas