Ruuhkainen Pai

Viimeinen kokonainen päivä Ayutthayassa viettettiin vähän erillaisissa merkeissä. Olimme nähneet kyltin, jossa mainostettiin kelluvia markkinoita sekä vesiteatteria ja sinne mun piti sitten päästä. Poljimme hiki hatussa paikan portille, mutta siinä aloimme sitten empiä kun sisäänpääsymaksu oli 199 B/hlö (n. 5 € ). Saimme kuulla, et hintaan sisälty myös buffa, joten sitten hinta oli ihan OK. Esitys oli aika hassu mut ihan mukava sitä oli katella ku naisilla oli hienot perinnepuvut. Markkinat olivat aika surkeat ja tosi suppeat. Ruoka puolestaan oli erittäin hyvää ja söimme ihan hirveesti.

Markkinoiden jälkeen kävimme vielä kattomassa, josko museo olisi vielä auki. Museo oli tietenkin menossa vartin päästä kiinni (klo 16) mut ystävälliset lipunmyyjät päästivät meidät vielä sisään. Museoonkin pääsi ilmaseksi kunkun synttärien takia. Erityisen mieleenpainuvia olivat museossa olevat kultaesineet. Osa kultaesineistä oli sellaisia, jotka oli saatu takaisin ryöstäjiltä, jotka olivat ne temppeleiltä vieneet.

Lauantaina oli taas anniskelu ravintoloissa kielletty, jotta kaikki olisivat kaljottelun sijaan valmistautumassa sunnuntaina oleviin synttärijuhliin :D Kyllä niitä valmisteluja sitten joka puolella tehtiinkin! Yksikin katu oli täynnä kajareita ja erilaisia hienosti koristeltuja esiintymislavoja. Näitä suuria valmisteluja seuratessa alko vähän harmittaa ku jäätiin kemuista kokonaan paitsi, sillä oltiin tosiaan ostettu jo junaliput Chiang Maihin. Musavehkeet oli sitten saatu viritettyä kadulle tuolloin lauantaina puoleen yöhön mennessä ja sitten ne piti tietenkin testata :D Istuttiin just guest housen yleisellä partsilla ku ilmoille kajahti musiikki aivan älyttömillä desibeleillä! Vähän meitä alko siinä repeilyttää ku käytävälle pölähti yhestä sun toisesta huoneesta aikasin nukkumaan menneitä immeisiä tukat pystyssä meteliä ihmettelemään. Kokivat varmaan melkosen herätyksen. Täällä on tosiaan kaikki mahollista!

Sunnuntai kului sitten aikalailla junassa. Matkan piti kestää reilu 11 h mut tyypillisesti oltiin 1,5 h myöhässä. No oltiin osattu varautua ku viime reissulla Chiang Main juna oli 2 h myöhässä. Junalla on kyllä mukavampi matkustaa ku bussilla, sillä saa paljon paremmin nukuttua, vaikkakin Antti oli tällä kertaa täysin eri mieltä. Mä siis nukuin yöni täysin yksin ja rauhassa yläpedillä, mutta Antin seurana oli ollut jos jonkinlaista vipeltäjää. Jostakin luteista se aamulla valitti, ihanaa. Käväsimme siis Chiang Maissa siis vain toteamassa (vähän kyllä osattiin epäilläkin), että immigration officen työntekijät toipuivat vielä maanantain kuninkaan synttäreistä.



Yöjuna

 Painelimme siitä sitten bussiasemalle ja köröttelimme noin 4 h mutkaista vuoristotietä paikallisbussilla Paihin (lippu makso 72 B = 1,80 €). Maisemat olivat kyllä juuri niin huikeita ku muistelinkin. Olimme Paissa siis 2009 heinäkuussa. Perille päästyämme koimme lievän järkytyksen, sillä paikka oli ihan täynnä porukkaa. Saimmekin kuulla, että juuri joulukuussa tänne vyöryy thaimaalaisia turisteja. Sillon heinäkuussa täällä oli tosi rauhallista. Erään guest housen omistaja sanoi, että paikka on tosiaan myös muuttunutkin paljon lyhyen ajan sisään, sillä tänne pääse nyt myös lentäen ja tästä nainen oli erittäin harmissaan. Jotenki muistelisin, että on tänne lennetty jo pidempäänkin, eli ehkä tämä olisi vielä yhtåä viehättävä tuolloin off-season -aikaan. Iltaisin keskustan kadut ovat aivan pullollaan erilaista Pai-krääsää myyviä kojuja. Onneks keskustan ulkopuolella on aivan yhtä ihanaa ku viimeksikin.

Meillä oli melkonen työ löytää täältä majapaikka, sillä tuntu et oli vaan kalliita paikkoja jäljellä. Käytiin huvikseen kysymässä yöpymisen hintaa siitä paikasta, jossa viimeks oltiin ja nyt hinta oli melkeen 500 B (12,5 €) kalliimpi! Tunnin pyörimisen jälkeen löydettiin onneks oikeen hyvä yöpaikka vähän syrjässä olevasta guest housesta 300 B/yö (7,5 €). En tiedä mikä tän paikan nimi on, sillä se on vaan thai-kielellä. Omistajapariskunta on tosi tosi ystävällinen. Ekana iltanan oli kiikutettu oven eteen tarjotin, jossa oli meille juomavettä ja isäntä ilmoitti heti, että hänellä on kämpässään WiFi, jonka salasanan hän mieleellään luovuttaa meille.

Viime kerralla ihastuimme yhteen ravintolaan kaupungin ulkopuolella, jonne halusimme heti tiistaiaamuna aamupalalle. Onneksi kuppila oli aivan entisellään ja saman pitäjän pitämänä.

Kävimme myös jo viime kerralla tutuksi tulleilla vesiputouksilla: Mor Paeng Waterfall ja Pam Pok Waterfall. Paissa on mukavaa se, että millekään vesiputouksista ei vielä ainakaan peritä pääsymaksua (kuumille lähteille on pääsymaksu 200 B, käytiin jo viime kerralla).

Pam Bokin vesiputous

Voi sitä riemua ku löysin matkalla yhen maiseman, johon viimeksi hullaannuin (kuva diaesityksessä).

Käytiin eilen myös Pai Canyoneilla, jonne oli alettu rakentaa jotain kahvilaa. Kurjaa ku kaikki paikat pitää pilata noilla kuppiloilla ja krääsän myynnillä :( 

Käytiin iltapäivällä toisen maailmansodan muistosillalla, joka meiltä viime kerralla oli menny ihan täysin ohi ja eksyimme suloiseen Pam Bokin kylään.

Tiistai-ilta oli tosi viileä (meni alle +20:n), mut silti näin suomalaisena tuntu hieman liiotellulta, et porukka käveli kadulla toppatakit ja villapipot päässä!

Tämä päivä meni sitten vähän harakoille ku ei päästy mihinkään, minne oltiin aiottu mennä. Ensimmäinen kohde oli Hua Chang Waterfall, jonne ajettiin varmaan 6 km huonokuntoista tietä ja käveltiin varmaan tunti metikössä ja kahlattiin useita kertoja joen yli. Polku alko tunnin jälkeen näyttää siltä, ettei siellä oo hetkeen kävelty (eikä missään ollu mitään viittoja), joten usko loppui ja käännyimme takasin.

Toka paikka oli Maeyen Waterfall. Ajotie päättyi hippien pitämään kuppilaan ja kysyimme heiltä neuvoa vesiputouksille. Hipit sanoivat, että sinne on useamman tunnin matka, joten tänään ei kannata enää lähteä (myöhemmin kuultiin et oli kai vaan tunnin patikoinnin päässä). Hipit kuitenkin sanoivat, että jos olisimme aamusella kävelleet viellä tunnin pidempään, ni olisimme päätyneet Hua Chang -vesiputouksille, juuri näin. He kyllä myönsivät, että maasto on hankalaa. Kyllä muakin kieltämättä hämävähän tepsutella metikössä ilman umpinaisia kenkiä. Jäimme sitten istuskelemaan hetkeks aikaa näiden rastasällien mainioon kuppilaan ja rapsuttelimme kivoja kisuja ja ihailimme heppoja.

No nyt täytyy lopettaa ku tänään mennään Bepopiin kuuntelemaan bändejä ja pitäsi keritä vielä syömään ennen ku eka bändi alottaa klo 22.00!